Åbodas Sfinx, Devon Rex ja Pyhä Birma tiedot - Åbodas Sfinx Devon Rex ja Pyhä Birma kissat

Sisältöön
Åbodas Sfinx, Devon Rex ja Pyhä Birma

Olemme aikoinaan lapsena ollessani asettuneet asumaan Åbodas nimiselle paikalle, tänne eteläsuomessa sijaitsevalle kauniin Sipoonjoen rannalle. Olen käyttänyt kasvattajanimenä Åbodas ensin dobermannien kasvatuksessa 70-luvun alusta ja vuodesta 2004 lähtien myös kissojen kasvatuksessa.

Tällä hetkellä kasvatan ainoastaan kissoja ja juuri nyt kodissamme asustavat devon rexit Pinja, Viksu, Juulia ja Bianca, Amira, pyhä birmat Hilde ja Ella ja suureksi iloksemme myös uusin tulokkaamme karvaton sfinxi Nagu. Seuranamme asustaa myös pikkuinen "härvelimme" lagotto romagnola Mette ja äskettäin saapunut iso villakoira Sandra jotka toimivat talonvahtieina. Kissanpennut oppivat siten jo pienestä alkaen olemaan koirien parissa, joten koira talossa ei ole esteenää kissan hankkimiseen.

Periaatteeni on kasvattaa kissoja jotka ovat hyviä rotunsa edustajia, ennen kaikkea luonteeltaan, mutta myös ulkonäöltään. Devon rexejä ei missään tapauksessa voi sanoa kauniiksi, mutta ne ovat ihastuttavan apinamaisia, ihmisystävällisiä seuralaisia. Sfinxi on karvaton devon rexejä hieman isompi kissarotu joka myöskin on seurallinen ja utelias ympäristöstään. Pyhä birma onkin sitten täydellinen vastakohta sillä ne käyttäytyväät nimensä mukaan aina kuninkaallisesti.

Kaikki kolme rodut ovat kissojen tapaan erittäin uteliaita ja sellaista laatikkoa ei taloon tule etteivät kissat sitä tutkisi ja avonaiset kaapinovet ovat varsinainen haaste kullekin yksilölle.

Myydessäni pentuja toivotan aina kaikkia pennunostajia katsomaan, kunhan pennut ovat kasvaneet sen verran että niistä näkee hieman minkä värisiä ja sukupuolisia ne ovat. Mielestäni uuden omistajan tulisi tutustua myös pennun kasvatusympäristöön jotta hän voi itse varmistaa että saa sellaisen pennun kuin haluaa. Toivon aina että myymäni pennut tulevat olemaan ensisijaisesti lemmikkejä ja uusia perheenjäseniä, mutta iloitsen toki aina uuden pennunostajan ollessa kiinnostunut myös kissanäyttelyistä ja edelleen kasvattamisesta.


Takaisin sisältöön